Sunday, February 5, 2017

Tulen nielemät

Vaaleista oli kulunut neljää päivää vaille kuukausi, kun Ghostship paloi. Mies herätti minut lauantaiaamuna ja sanoi että nyt on käynyt pahasti. Kaveripiirimme sähköpostilistalla puhuttiin tulipalosta. Siellä oli ollut monta tuttua ja tutun tuttua paikalla ja koko rakennus oli tuhoutunut. Vielä ei ollut varmaa, miten ihmisille oli käynyt. Myöhemmin selvisi, että 36 ihmistä ei päässyt bileistä elävänä ulos.

Me olimme olleet edellisenä iltana hyvän ystävämme Jessin syntymäpäivillä San Franciscossa. Otimme iisisti ja tulimme puolilta öin kotiin. Tarjosimme kyydin Alamedan saarella asuvalle kaverillemme. Kääntyessämme East Bay Bridgen Oaklandin puoleisesta risteyksestä Alamedan suuntaan näimme pitkän jonon paloautoja kaahaamassa pillit huutaen East Oaklandia kohti. Ihmettelimme vähän, missä on sattunut näinkin paha onnettomuus. Kerran rekka kaatui Oaklandin ja Emeryvillen jättiläismäisessä eritasoliittymässä, syttyi palamaan ja sulatti osan liittymästä rautapalkkeineen. Eikä silti tullut yhtään henkilövahinkoa.

Meitä oli monta, jotka olisimme ihan hyvin voineet olla Ghostshipin bileissä ilman niitä Jessin syntymäpäiviä. Hyvä kaverimme Mike olisi ollut siellä aika varmasti – Johnny, joka soitti musiikkia paljon syttyessä, oli hänen läheinen ystävänsä. Kaveripiirissämme on paljon muusikkoja ja tiskijukkia. San Franciscon lahtiseudun elektroninen musiikkiskene on loppujen lopuksi aika pienen porukan harrastus. Oakland on väkiluvultaan Tampereen ja Helsingin puolivälissä. Samojen piirien ihmiset tuntevat toisensa.

Taiteilijakollektiivit keräävät klubi-iltojen ja taidetapahtumien avulla varoja seuraavan kesän Burning Man -festivaalien teoskokonaisuuksia varten. Oaklandin hylätyissä varastoissa ja teollisuusrakennuksissa sykkii paikallisen kulttuuri- ja yöelämän sydän – siellä pidetään salaisia, laittomia, satumaisesti valaistuja ja somistettuja bileitä, joissa kuulee uutta musiikkia vuosia ennen kuin se valuu valtavirtaan. Siellä voi kokea mitä tahansa homo-orgioista käsitetaiteeseen ja runoiltoihin.

Ghostshipillä oli vähän sellainen tietynlainen maine. Minä olen käynyt varastobileissä samassa ja viereisessä korttelissa, mutta Ghostshipiin oli vaikea päästä. En oikeastaan kovin paljoa halunnut sinne. Se ei kuulostanut oikein turvalliselta paikalta. Jälkeenpäin on tullut selväksi, että tilan sisustus oli käytännössä rakennettu sytykkeistä. Asukkaiden jääkaapit ja leivänpaahtimet oli kytketty ties millaisiin viritelmiin. Jossain vaiheessa koko talon sähköt varastettiin naapurista yhdellä jatkojohdolla. Aggregaatit polttivat bensaa takapihalla. Tilaa ja taidekollektiivia johti pariskunta, jonka todellisuudentaju saattoi olla monestakin syystä vähän hämärtynyt.

Sitähän me täällä kaikki kaipaamme, todellisuudentajun hämärtymistä. Toisilla meistä on liikaa töitä ja toisilla ei ole ollenkaan. Toisilla on varaa kaikenlaisiin kivoihin matkoihin ja harrastuksiin, ja toiset eivät pääse pitkäaikaissairauksiensa kanssa lääkäriin. Sitten meille tuli tämä uusi presidentti, jota ei oikeastaan selvin päin kestä ajatella yhtään. Koskaan ei tässä maassa ole näin paljon tarvittu homo-orgioita, hallusinogeenejä ja omituisia käsitetaideiltamia.

Joulukuun ensimmäisen perjantain iltana Ghostshipissä kuultiin kaunista musiikkia. Siellä oli kauniita nuoria ihmisiä joilla oli unelmia paremmasta todellisuudesta ja tahtoa toteuttaa ne. Sitten talo syttyi tuleen ja portaat paloivat sekunneissa ja katto romahti ja kaikki hukkui huutoon ja kuumuuteen.

Se oli kuin pommi olisi pudonnut suoraan meidän ystäväpiiriimme. Tuntui kuin joku olisi sanonut että älkää kuvitelko mitään kaunista. Kaikki hyvä tuhoutuu nyt.

Seuraavan kahden viikon ajan me kiersimme muistotilaisuuksissa ja lahjoitimme rahaa keräyksiin. DJ-Johnnyllä oli ollut paljon tyttöystäviä. Heidän kuumat kyyneleensä kastelivat meidän muiden kauluksia ja musiikki, musiikki soi kaikkialla. Minä ja mieheni John säpsähdimme kumpikin hereille kahden-kolmen välillä melkein joka aamuyö. John kuvitteli mielessään, missä ihmiset olivat seisseet ja miten he olisivat pyrkineet rakennuksesta ulos. Hänellä on semmoinen tapa että hän katsoo aina varauloskäynnit kun hän on uudessa paikassa. Aina joskus varastobileissä me olemme vitsailleet siitä, miten varauloskäyntejä ei ole.

John ei lopulta kestänyt enää. Neljäntenä päivänä tulipalon jälkeen hän meni paikan päälle katsomaan, miltä Ghostshipin raunioissa näytti ja miten rakennuksesta olisi ehkä voinut päästä ulos. Televisiokamerat kuvasivat kauko-objektiivilla kun John itki huutoitkua ja suri kaikkea, mikä meiltä on nyt palanut.

Ghostshipin bileissä mukana ollutta suomalaisnaista en tuntenut. Luin netissä, miten hänen muistoaan loukattiin ja perhettään ahdisteltiin suomalaistrollien toimesta. Kirjoitin tasavallan presidentille kirjeen. Suomessa on sentään ihminen presidenttinä. Kerroin kirjeesssäni, miten pikkutyttönä kutsuin Urho Kekkosen syntymäpäivilleni ja sain presidentin kansliasta vastaukseksi UKK:n nimikirjoituksella varustetun valokuvan ja valittelun, että presidentillä on ikävä kyllä kiireitä juuri minun syntymäpäivänäni.

Sain nytkin presidentin avustajalta hyvin ystävällisen kirjeen, mutta tulipalon uhrien omaisia se ei tietenkään lohduta. Presidentti ei voi hoitaa nettitrollien sosiopatiaa, masennusta ja ahdistusta, vaikka minä heitä kuinka johtavan keittiöpsykologin ominaisuudessa diagnosoisin. Niinistö ei saa paloa palamattomaksi eikä ihmisten välistä kanssakäymistä väkivallattomaksi.

Jotenkin meidän kaikkien pitäisi yrittää olla rakentamatta tätä inhimillistä kulttuuria pelkistä sytykkeistä, mutta miten, sitä minä en nyt tässä osaa sanoa.

2 comments:

  1. Hei,

    Itselläni ei ole suoraa kontaktia Ghostshipin paloon, mutta burneri-ystäväni siellä päin menetti omia ystäviänsä onnettomuudessa. Hyvä kuulla myös tedän näkökulma.

    Ymmärtääkseni nämä tilat kärsivät gentrifikaation paineesta, kun hinnat nousevat, mutta samalla ihmisten olisi hyvä muistaa että kaikki regulaatio ei ole isoveljen painostusta, vaan esim. palomääräyksille on syynsä.

    Toivottavasti siellä pysyy jatkossakin henkireikiä auki, turvallisesti.

    Timo Kiravuo

    ReplyDelete
  2. Hei,

    Kiitos, että kirjoitit tämän. Ghostshipin palon sattuessa ajattelin nimittäin ensin sinua. Vaikka emme tunne toisiamme, olet ainoa yhteyteni Oaklandiin, kiitos entisen / edellisen blogisi. Toinen yhteys Ghostshipin paloon muodostui myöhemmin, kun kampaajani kertoi ystävänsä kuolleen palossa. Sellainen tämä maailma on.

    Kaikesta huolimatta on mukavaa, että olet langoilla taas. Jatka kirjoittamista tänne ja minä jatkan kirjoituksiesi lukemista.

    ReplyDelete